Tartuin pitkän tauon jälkeen Patricia Cornwellin kirjaan. Häneltähän on julkaistu suomeksi 20 kirjaa viimeisen 20 vuoden aikana. Reilut kymmenen vuotta sitten sain tarpeekseni Kay Scarpetta -kirjoistaan. Vaikka olivat oikein luettavia, minua kylmäsi ja risoi kirjojen päähenkilön konservatiivinen ajattelumaailma, johon kuului mm. kuolemantuomion haikailu. Ajattelin siis nyt kurkistaa, onko maailma muuttunut tuon konservatiivisuuden suhteen.

 

Muistan aiemmat lukemani kirjat oikein vetävinä ja pikalukuisina. Joka kirjailijan tyyli on muuttunut tai minä olen muuttunut lukijana; tämä teksti ei vedä. Paljaat luut -kirjan ensimmäiset reilut 240 sivua, kaksi kolmannesta koko kirjasta, tuhraa yhden päivän tapahtumia. Se on täynnä alleviivaavaa knoppitietoa, sirpaleisia dialogeja, joita vielä rasittaa niiden esittäminen sitaateissa. Hirveätä sekamelskaa. Sisältö on vielä vihjailevaa ja lukijalla on todellakin vaikeuksia pysyä edes auttavasti perillä.

 

Niin, tarina: jostain on tullut mystinen video sähköpostilla, jolla esiintyy kadonneeksi ilmoitettu nainen. Lisäksi meilissä on kuva ihmisen korvasta. Sähköpostista Scarpettan sisarentytär Lucy saa krakkeroimalla selville suunnilleen vaikka mitä. (En päässyt perille, millä mandaatilla Lucy työskentelee oikeuslääkärilaitoksessa.) Video saa kuitenkin odottaa, koska Scarpetta lähtee Bostonin edustalle merelle selvittämään sieltä löytynyttä vesiruumista. Mukana operaatiossa on uhanalainen merinahkakilpikonna, jonka ansiosta ruumis oikeastaan löytyy. Minulle tosin jää hämäräksi yksityiskohdat siitä, kuinka löytyminen alunperin tapahtui. Ehkä tukehduin puppuun ja asia livahti ohi.

 

Seuraavaksi mennään kiireesti tekemään ruumiinavausta. Välissä Scarpetta kuitenkin ehtii vilkaisemalla huomata näytöltä kollegansa tekemän avauksen, jossa onkin hänen mielestään häikkää. Ja iltapäiväksi pitää ennättää oikeuteen tekemään vastenmielistä todistamista. Jopa oikeudenkäynnin vastaaja tuntuu kovin vahvasti liittyvän aiemmin päivällä tehtyyn vesikroppalöytöön. Tuota rataa mennään seuraavakin päivä. Ratkaisu, ja ylipäätään jotain tolkkua, tulee vasta viimeisten muutaman kymmenen sivun aikana. Pieni osa sivuista tuo myös jännitystä.

 

Henkilösuhteet ovat toki oleellisesti. Scarpettaa panettaa kunnolla meripelastusveneen päällikkö, mutta eihän siitä mitään tule, ja oikeuslääkäri tyytyy profiloija-mieheensä. Myös viranomaisyksikköjen väliset ristiriidat ja mätämunatyöntekijät ovat mukana.

 

Tämä oli siis tosi työläs luettava. En tiedä onko tyyli voinut muuttua noin dramaattisesti niiltä ajoilta kun Cornwellia olen viimeksi likenut, vai onko oma lukutaitoni muuttunut. Pidin detalji-runsautta ja lukemisen työläyttä tekotaiteellisena knoppailuna.

 

Ai niin, kuolemantuomion erinomaisuutta tässä kirjassa ei mainittu. Sen sijaan kylläkin esitettiin vilpitön toive, että syyllinen tekisi itsemurhan tutkintavankeudessa. Twitterin kirja demonisoi oikein kunnolla. Osansa saavat myös muut sosiaalisen median muodot. Poikkeuksena konservatiiviseen linjaan on sisarentyttären lesbous, jonka Scarpetta jalomielisesti hyväksyy. Tosin, jos oikein muistan vanhoista kirjoista, Lucyn ensimmäinen naisystävä paljastui sarjamurhaajaksi.

 

Patricia Cornwell: Kay Scarpettan tutkimuksia - Paljaat luut (suom. Ilkka Rekiaro). Otava 2013, 381s.