poikamancini_0-normal.jpg

Osta kirja Rosebudin verkkokaupasta!


Ollaan 80-luvun Oulussa ja myöhäisteinipiireihin ui uusi tulokas, Mancini. Kundi on enkelinmäisen hyvännäköinen, hymyileväinen, taiteellinen ja vain vähän kyyninen. Kirjan edetessä edetessä ilmenee, ettei kaveri ole naiivi vaikka diggaileekin pääasiassa vain Beatlesia ja ennen muuta John Lennonia. Mancinilla on paitsi päämääriä, myös kunnianhimoa lähteä toteuttamaan niitä.

 

Pakosti joutuu ajattelemaan, että Kauko Röyhkä ammentaa 15:een fiktiiviseen kirjaansa omaa nuoruuttaan Oulussa. Ainakin kirjan tapahtumat sopivat ajallisesti ja paikallisesti Röyhkän omaan nuoruuteen. Kuten moni muukin asia kirjassa. Röyhkä kuljettaa tarinaa kolmen henkilön kautta. Kertojina ovat Mancini itse, rokkarina jo hieman menestystä saanut oululainen Välde sekä uskovaisuuden rajoilla kulkeva, Mancinin pitkäaikaisemman tyttöystävän kaveri, Katja. Väldessä taitaa olla eniten Röyhkää. Hän on menestyksen myötä muuttanut Oulusta Helsinkiin ja kulkee siellä aitojen paikallisnimien kanssa aidoissa paikoissa, kuten Lepakossa. Kirjojakin Välde kirjoittaa. Mancininissa taas on Röyhkää vähintään se, että tämä pääsee Levyraatiin esittämään esikoissinglensä. Satun muistamaan, kuinka siloposkinen Röyhkä pikkutakissaan esitti raadille esikoissinkkunsa Steppaillen vuonna 1980. En muuten ole Röyhkää nähnyt koskaan ilman tummaa pikkutakkia.

 

Mancini on siis muusikko. Ja melkoisen patologinen naistenmies. Hänellä on jatkuvasti haussa jonkinlainen eteerinen, ainutkertainen nainen. Ei riitä, että hän seurustelee kaunotarmaisen Even kanssa. Musiikissa hän on bändinsä Poika Mancinin kanssa täydellisyyden etsijä. Äänitystilaisuudet ovat tuskaisia. Mancinille ei riitä se, mikä muille aloittelijoille, että kunhan biisin saa jotenkin purkkiin ja vielä studiolla. Hän vaatii täydellisyyttä niin, että saa muut raivon partaalle. Menestystä ja radiosoittoa tulee jonkun verran. Romaani ei kerro tarinaa tähdeksi nousemisesta. Se keskittyy muihin asioihin, kuten naisiin (ei yllätys Röhkältä). Menestystarinan sijaan kyse on Ikaroksen tarinasta. Mancini lentää liian lähelle aurinkoa, ja siivet sulavat.

 

Poika Mancini toimii. Teksti on hyvin elävää ja hahmot tuntuvat aidoilta. Jotenkin vaistoan, että hahmojen kautta kirjassa on vähän kuittailuakin joillekin aikalaisille. Yksittäinen asia, mikä harmittaa, ovat Mancinin kuvitteellisten biisien sanoitukset. Jotenkin sanoitukset eivät vaan iske paperille ja romaanin sisälle painettuina. Tosin tuo voi olla vain henkilökohtainen ongelmani.

Kauko Röyhkä: Poika Mancini. Like 2013, 240 s.

 

kauko_royhka-normal.jpg
Kauko Röyhkä