toyota.jpg
Osta kirja Rosebudista

 

Joni Skiftesvik on pitkän linjan kirjailijoitamme. Ihan sieltä taitavimmasta, joskaan ei ihan myydyimmästä päästä: Nytkin käsissä oleva muistelmateos Valkoinen Toyota vei vaimoni käväisi, mutta vain käväisi, myyntilistoilla saatuaan helmikuussa Runeberg-palkinnon. Edellistä novellikokoelmaa eikä romaania listoilla näkynyt. Ihmettelen kyllä asiaa, sillä Skiftesvikiltä on ilmestynyt lähes kolmekymmentä novellia tai romaania, ja lisäksi valtava määrä muita kirjallisia tuotoksia. Ja ainakin lukemani ovat olleet laadukasta tavaraa.

 

Joni Skiftesvikin esikoisteos oli vuonna 1983 ilmestynyt novellikokoelma Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja, sai heti hyvän vastaanoton, ja palkittiin J.H. Erkon palkinnolla. Sitä seurasi romaani Pystyyn haudattu, joka oli kisaamassa ensimmäisestä Finlandia-palkinnosta vuonna 1984.

 

Valkoinen Toyota vei vaimoni on siis muistelmateos tai omaelämäkerta – tai Elämänkuvia, kuten sen alaotsikko kertoo. Ajallisesti liikutaan vuodessa 2011, kirjailijan itsensä ollessa vakavasti sairaana, ja vaimon sydämensiirtoleikkauksessa. Muisteluissa liikutaan välillä ajassa ennen kirjailijan syntymää, välillä hänen lapsuudessaan, nuoruudessaan ja välillä nuorena perheellisenä. Teksti luiskahtaa muistoihin ja takaisin nykyaikaan vaivattomasti, kuin huomaamatta.

 

Yleisarvioksi lainaan Runeberg-palkinnon myöntämisperusteita, koska ne ovat niin osuvia: "Harvassa ovat ne kirjailijat, joiden tekstin maun tuntee, muistaa ja tunnistaa, kun sitä on kerran päässyt maistamaan". "Tästä syystä Skiftesvik on kertojana ohittamaton." Pätevästi sanottu.

 

En ole mikään novellien suurkuluttaja, mutta Skiftesvikin kokoelmia olen lukenut useampia. Yksittäisistä novelleista mieleenpainuvin ja edelleen muistissa oleva on edellä mainitun esikoisteoksen niminovelli Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja, jossa kertomuksen lapset pojat löydetään hukkuneina leikkiensä päätteeksi. Tässä omaelämäkerrassaan kirjailija kertoo saaneensa nimen kokoelmalle lapsiltaan. Samoin kirjassa kerrotaan, että tosielämässä kirjailijan poika kuolee hukkumalla leikkiensä päätteeksi. Tämä on tapahtunut pari vuotta novellikokoelman ilmestymisen jälkeen. Tuollaista suunnattoman surullista sattumusta on vaikea käsittää ja uskoa todeksi.

 

Huolimatta omaelämäkerran mukanaan kantaman surumielisyyden, on siinä paljon valoisaa pohtimista, ja eväitä alati vähenevien päivin merkityksen löytämiseen. Ja sieltä täältä pilkahtaa Skiftesvikin teksteille tyypillinen omintakeinen humoristisuus.

 

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni. WSOY 2014, 246 s.