Tunnustan, Karl-Erik Michelsenin historiikkiteos Kone – Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla odotti hyllyssäni pari kuukautta lukemattomana. Tuntui lannistavalta aloittaa yli 600-sivuista järkälettä, jota ei kunnolla jaksanut käsissään pitää. Kun sain itseni psyykattua lukemaan, minua odotti positiivinen yllätys. Kirja olikin vetävästi kirjoitettu!

 

Tänä päivänä Kone Oy on 16,5 Mrd€ markkina-arvoltaan Helsingin pörssin viidenneksi suurin, kolkutellen Nokian kantapäillä. Vuoden 2013 liikevaihto oli tilinpäätöstietojen mukaan lähes 7Mrd€, kasvua edellisvuoteen 10 prosenttia. Liikevoitto kasvoi viime vuonna lähes miljardiin euroon, kasvua edellisvuoteen 15 prosenttia. Huimia, lähes tähtitieteellisiä lukuja. Michelsenin kirja kertoo mistä yritys on lähtenyt ja kuinka se on kehittynyt nykyiseen kokoonsa – ja pysynyt silti sukuyrityksenä, Herlinin suvun määräysvallassa.

 

Kone Oy:n ensimmäinen Herlin oli Harald. Hän toimi 1800-luvun lopulta lähtien mm. rautateillä maanmittaustehtävissä, sekä Helsingin Vesijohtolaitoksen palveluksessa. Toimissaan vaurastanut Harald Herlin osti vuonna 1924 hankaluuksissa olevalta Strömbergiltä Kone Oy:n. Yritys oli perustettu 1910, ja se oli toiminut hissien valmistajana kymmenkunta vuotta. Koska ensimmäinen maailmansota vaati panostuksia sotateollisuuteen, Kone oli valmisti mm. hylsyjä. Rauhan tultua artikkelina olivat myös esimerkiksi hokkari-luistimien terät.

 

Hissivalmistajana Kone oli jo varhain kilpaillulla alalla. Kilpailijoita ilmaantui ympäri Euroopan, ja myös Yhdysvalloista, jo silloin jättiläisen kokoinen Otis. Kone pärjäsi omintakeisella strategiallaan valmistaa yksilöllisiä, varmoja ja tyylikkäitä hissejä. Kirjassa kuvataan hyvin, kuinka jo lähes sata vuotta sitten yritystoiminta oli jatkuvaa taistelua markkinaosuuksista, ja vaati hyvää pelisilmää ja kansainvälistä osaamista, vaikka toimittaisiinkin kotimaisilla markkinoilla. Yksi pysyvistä investoinneista, jonka Harald Herlin myös teki, oli Thorsvikin kartanon ostaminen 1912. Sen tarina kulkee läpi kirjan, ja se on ollut mitä ilmeisimmin tärkeä kaikille sukupolville Haraldin jälkeenkin.

 

Michelsen käy kronologisesti läpi kaikki neljä sukupolvea. Ensimmäiset kolme sukupolvea, Harald, Heikki ja Pekka saavat osapuillen 150 sivua, Antti Herlin osapuilleen sata sivua. Koska kirja on historiikki, mukana ovat viitteet, suunnilleen 60 sivua. Uudet sukupolvet uitetaan tarinaan edellisen sukupolven kuvauksen loppupuolella. Se on toimiva ratkaisu.

 

Suvun ja Koneen tarinan myötä kirjoittaja käy läpi Suomen historiaa teollisuuden vuosisadalla. Lähtökohta on autonomian aika, siitä kuljetaan itsenäistymisen kautta 20-luvun lamavuosiin, II maailmansotaan ja Neuvostoliiton aikaan, jonka alkuun Herlinejä koettelee Thorsvikin ja koko Kirkkonummen menettäminen Neuvostoliiton vuokra-alueeksi. Neuvostoliiton kauppa oli tietysti erittäin merkittävää, mutta Pekka Herlinin taitavuuden ansiosta sen loppuminen ei iskenyt Koneeseen pahemmin.

 

Ajan lisäksi rinnalla kulkee säästeliäästi kuvattuna Herlinien yksityiselämä. Tähän ja Koneeseen kuuluvat tietysti olennaisena osana sukupolvenvaihdokset. Ensimmäiset kaksi, Haraldin vaihtuminen Heikkiin ja Heikin Pekkaan sujuvat melko kivuttomasta. Kenties siksi, että kyse oli kummassakin edeltävän ainoista pojista. Dramatiikkaa oli sitten senkin edessä viimeisimmässä sukupolvenvaihdoksessa, jossa poikia, mahdollisia jatkajia, oli kolme:Antti, Ilkka ja Niklas. Tämä kivulias sukupolvenvaihdos vuosituhannen vaihteen molemmin puolin kesti vuosikausia, ja aiheutti välirikon Pekka Herlinin lasten välille. Mutta Kone selvisi siitäkin, ja Antti Herlin aloitti vahvasti, josta todistaa mm. kylmäverisesti toteutettu Partikin ostaminen ja pilkkominen. Christopher Taxell sai tästä operaatiosta varmasti pysyvät traumat.

 

Kirja on kirjoitettu tavattoman kiinnostavasti ja vetävästi. Vaikka tapahtumissa on pitänyt harppoa pitkin askelin, lukija pysyy kuitenkin mukana. Jossain määrin kirjoittaja syyllistyy ihannointiin, mutta se on vähintäänkin ymmärrettävää. Suvun yksityiselämää kuvataan siis säästeliäästi. Toki Pekka Herlinin elämää on kuvattu runsaasti John Simonin muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassa Koneen ruhtinas.

 

Kone siis jatkaa Herlinin suvun määräysvallassa edelleen. Siihen ei päde vanha sanonta perheyrityksestä, jossa ensimmäinen sukupolvi perustaa yrityksen, toinen sukupolvi laajentaa sitä ja kolmas sukupolvi ryyppää ja rällästää perintönsä ja firman.

 

Karl-Erik Michelsen: Kone – Perhe, yrittäjyys ja yritys teollisuuden vuosisadalla. Otava 2013, 640 s.