rahanmetsastajat-normal.jpg

Takuuvarma dekkaristi Jarkko Sipilä on aikaisemmin julkaissut omien kirjojensa lisäksi yhden dekkarin Harri Nykäsen kanssa. Uusi Rahan metsästäjät on niin ikään yhteistyössä tehty. Tällä kertaa kaverina on amerikkalainen Scott Stevenson. Stevenson on entinen Wall Streetin vakuutusmeklari, joka onnistui heittämään Blackberrynsä East Riveriin vain muutamaa kuukautta ennen 2008 finanssikatastrofia. Lievetekstien mukaan Stevenson vastaa autenttisista Wall Street -kuvauksista, Sipilä dekkarijuonesta.

 

Tarina lähtee liikkeelle Peninsula-hotellista, Manhattanilta. Hotellin sviitistä on löytynyt murhattu mies. Tutkimukset lähtevät verkalleen liikkeelle. Samassa kirja hypähtää ajassa runsaan vuoden taaksepäin, heinäkuuhun 2007. Alkaa varsinainen kertomus. Kaverukset Chip ja Sasq Wall Streetin pankkiireja, tai oikeammin myyntimiehiä samassa minitiimissä. Chip on amerikkalainen, Sasq suomalaissyntyinen Magnus Saastamoinen.

 

Työtahti on karmea, peruspalkka heikko, ja kaikkien on tähdättävä siihen, että saavat varmistettua vuosittaiset bonuksensa. Tarpeeksi kun on onnistunut pysymään bonuksilla, voi suunnilleen jäädä eläkkeelle alle 50-vuotiaana. Tämä vaatii sitä paitsi hyvää myyntiä, myös sitä että on vielä palkkalistoilla silloin kun bonukset tulevat maksuun. Myyntimiehille paketteja kasaavat treidarit ovat paskiaisia ilman omaatuntoa. Kaikki keinot ovat käytössä, seksiä myöten. Kun myyntimiehen on myytävä, pitää asiakassuhteen olla jotenkin läheinen, ja asiakkaiden edustajien melkein kavereita. Jos treidari on kasannut huijauspaketin, myyntimiehet, ei treidarit, menettävät kasvonsa asiakkaiden silmissä. Eikä tarvitse edes lukea tätä kirjaa, kun voi kuvitella, mitä tuollaisessa asetelmassa tapahtua loppuvuonna 2008.

 

Ai niin, kirja: se etenee pääasiassa Chipin ja Sasqin työtuskailuissa. Välillä tehdään muutaman sivun piipahdus Peninsula-hotelliin, mutta murhatutkinnassa ei oikeastaan tapahdu edistystä. Chipillä ja Sasqilla on käsissään treidari Eisenbergin rakentama sijoitusinstrumentti, jota on myytävä torvet soiden. Vaikuttaa siltä, että pakettiin luottaa vain Eisenberg itse. Myyntipuoli epäilee paketin rehellisyyttä. Lopulta asiat ajautuvat siihen, että Sasq saa kenkää. Se on ensin todellinen katastrofi, mutta lievenee sitten, kun Sasq huomaa ettei kaikki – varsinkaan perhe – kadonnutkaan potkujen myötä.

 

Viimeisillä 50 sivuilla murhatutkinta ja muu tarina yhdistyvät. Murhattu saa henkilöllisyyden, ja murha yhdistyy siten muihin tapahtumiin. Kun perus-Takamäki-dekkari on rutistettu 50 sivuun, on mutkia tietysti oiottava. Silti lukija pysyy kyydissä hyvin. Suomalaisista perusdekkareista Rahan metsästäjät eroaa siinä, että liikkuvat rahasummat ovat suurempia. Puhutaan aina vähintään sadoista tuhansista. Mieluummin miljoonista. Ja töihinkin voidaan tulla helikopterilla. Siis jonkun verran on John Grishamia joukossa...

 

Jarkko Sipilä & Scott Stevenson: Rahan metsästäjät. Crime Time 2013, 296 s.

sipila-normal.jpg
Jarkko Sipilä (kuva: Crime Time)