galtbyst%C3%A4%20l%C3%A4nteen-normal.jpg

Osta kirja Rosebudin verkkokaupasta!

 

Leena Parkkinen teki läpimurtonsa heti esikoisromaanillaan, vuonna 2009 ilmestyneellä teoksellaan Sinun jälkeesi, Max. Hän osoitti lähes rajattomalta tuntuvan eläytymiskykynsä sijoittamalla teoksensa 1920-luvun dekadessiin, päähenkilöinä siamilaiset kaksoset. Romaani voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon.

Uusi teos osoittaa, että kirjailijan eläytymiskyky on edelleen vahva. Galtbystä länteen kuljettaa lukijaa horisontaalisesti Tampereelle, Turkuun, Iraniin, pääpainon ollessa kuitenkin saaristossa, jossain Korppoon länsipuolella. Ajallisesti lukija liikkuu nykyhetkestä 1930-luvulle saakka. Tapahtumien synty painottuu sodanjälkeisen ajan saaristoon, ja siellä tapahtuneen nuoren naisen murhan murhaan.

Karen, teoksen päähenkilö, on saanut päähänsä selvittää 65 vuotta sitten tapahtunut saaristossa tapahtunut nuoren naisen murha. Tyylikäs vanha rouva liikkuu - omaisiltaan salaa - tyylikkäästi vuosimallia 1956 Plymouth Furylla. Hänen vaikuttimekseen hieman anarkistiseen toimintaan paljastuu puhdistaa sodassa traumautuneen veljensä Sebastianin maine: veli kuoli epäiltynä murhan tekijänä.

Erikoisen sattumuksen hän saa kumppanikseen, assistentikseen, 17-vuotiaan Azarin, joka on Suomessa syntynyt iranilainen. Azar on näkyvästi raskaana, joka tuo omat käänteensä tapahtumille. Kaksikko matkaa Karenin tyhjillään olevaan lapsuudenkotiin saaristoon.

Matkalla ja perillä saaristossa alkavat aika- ja paikkamatkat Karenin ja Azarin lapsuuteen, ja nuoruuteen ja lisäksi kuviteltuun aikaan, Teheraniin ennen vallankumousta. Parkkinen osoittaa todellista eläytymistä näissä matkoissa. Teoksen tapahtumat painottuvat 1930 - 40-lukujen saaristoon. Se kuvaa myös saariston ja kaupunkilaiselämän tuolloista vahvaa erilaisuutta, Turun homoelämää 1940-luvulla, ja yhtälailla nuoren tytön kasvua naiseuteen. Yhtenä vahvana lankana kulkee Azarin sisin yhtäältä kaikkitietävänä suomalaisteininä, toisaalta ylpeänä - erotuksena arabista - farsia puhuvana persialaisena.

Karen ei toimi pakkomielteisesti, vaan johdonmukaisesti yrittäessään selvittää tapahtunutta murhaa. Vaikka Karen ja Sebastian ovat olleet hyvin läheiset sisarukset, paljastuu Sebastianista puolia, joita Karen ei ole tiennyt. Kirja muuttuu vaivihkaisesti osin jännitysromaaniksi vauhdikkaine tapahtumineen.

Loppu yllättää ja ei yllätä. Asiat selkiintyvät ja asetelmat selviävät. Karen saa rauhan mielelleen ja Azar löytää optimismin, jota eivät heilauta vanhat murhat ja epäreiluudet menneessä tai nykyhetkessä.

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen, 339 s. Teos 2013