Osta tämä kirja edullisesti Rosebudista Saatavana myös pokkarina.

 

Huh huh! Nyt on Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan toinen kirja selätetty. Myönnettäköön, että otti vähän koville. En yritä sanoa, että kirja olisi huono, en. Pikemminkin päinvastoin. Sen kanssa vaan kului aikaa. Välillä piti lukea jotain muuta, antaa kirjan hautua.

 

Toinen kirja lähtee liikkeelle heinäkuusta 2008. Vajaa puolentoista sataa sivua kertomus on tuossa ajassa, tehden vain lyhyitä takaumia. Sitten, kuin varkain kertomus siirtyy aikaan, jolloin Knausgård on juuri jättänyt ensimmäisen vaimonsa Tonjen, ja muuttaa Norjasta Tukholmaan. Tästä tarina jatkuu Lindan löytymiseen, joka johtaa seurustelun kautta avioliitoon ja kolmeen lapseen. Suhteeseen todellakin mahtuu myrskyjä ja tyyntä. Tämä takauma kestää useamman sata sivua, ja vuoteen 2008 palataan vasta kirjan loppupuolella. Toki erilaisia aikahyppyjä tapahtuu koko ajan. Kumma kyllä, ne eivät häiritse, vaikka kirjaa ei ole edes jaettu lukuihin. Aikasiirtymiin vain liu´utaan.

 

Vielä siihen lukemisen hitauteen. Luultavasti eniten lukuvauhtia hidasti kaksi syytä: kirjailijan kirjoitustekniikan miettiminen ja omien tuntojen tutkiminen.

 

Kirja(sarja) on omaelämäkertaa. Se on niin yksityiskohtaista, että jouduin toistuvasti miettimään, kuinka kirjailija pystyy muistamaan edes osapuilleen käymänsä dialogit. Oikeasti lukeminen hidastui tuosta syystä. Tarkat havainnot voivat olla arkipäiväisiä, kuten vaikka anopin lihakeiton kuvailua: Kalpeanvihreitä purjorenkaita, oransseja porkkananviipaleita, kellanvalkeita lanttulohkoja ja isoja harmaita lihapaloja, paikoitellen punertavia, osittain pinnaltaan lähes sinertäviä. Lihat olivat kiinni litteissä valkoisissa luissa, joista osa oli liukkaita kuin hioutuneet kivet, toiset karkeita ja huokoisia. Jne. Uskomattoman tarkkaa havainnointia!

 

Toinen hidastava tekijä oli sen pohtiminen, pystyisikö itse menemään teksteissään tai puheissaan yhtä tinkimättömään rehellisyyteen. Pystyisikö kertomaan läheisistään ja suhteestaan heihin yhtä viiltävän tarkasti. Oma vastaukseni on ei. En pystyisi. Tähän itsen havainnoitiin liittyi myös se ”hidaste”, että suuri osa kirjailijan tunnoista on niin lähellä omia tuntoja, että ihan hirvitti, ja kirjan sijasta juuttui helposti miettimään omaa historiaansa.

 

Kirjan lopussa, jälleen kuin huomaamatta, Knausgård kirjoittaa merkittävän kohdan: Seuraavana päivänä aloin kirjoittaa siitä keväästä kun isä muutti pois äidin ja minun luota, ja vaikka vihaisin jokaista lausetta, päätin jäädä siihen, minun piti saada se valmiiksi, kertoa tarina jota olin niin kauan yrittänyt kertoa. Loppu onkin sitten pohjoismaista kirjallisuuden historiaa!

 

Kyllä tätäkin osaa voi lämpimästi suositella luettavaksi. Koko sarja tulee olemaan ainutkertaista pohjoismaisessa kirjallisuudessa. Seuraavaksi, elokuussa, ilmestyy suomeksi Taisteluni - neljäs kirja.

 

Karl Ove Knausgård: Taisteluni – toinen kirja (Min kamp. Andre bok, suom. Katriina Huttunen). Like 2012, 639 s.